”TIPATON on vain niille, joilla on ongelma”, eräs ystäväni ruukasi sanoa.
Hän oli väärässä.
TIPATON tammikuu sopii vain niille, joilla ei ole ongelmaa alkoholin kanssa. Humalahakuisen ja alkoholiriippuvaisen se saa juomaan ”varastoon” joulukuussa ja ottamaan kiinni menetetyt juomat helmikuussa. Aiheesta saattaa löytyä tutkimustietoakin, mutta perustan väitteeni ihan omaan kokemukseeni ja siihen, mitä olen vierestä nähnyt.
YHTÄKKIÄ aloitettu kuukauden mittainen täysraittius voi myös olla jopa vaarallinen, jos sitä on edeltänyt pitkäkestoinen, rankka juopottelujakso. Vieroitusoireet voivat olla kovat ja jos on kovin huonokuntoinen: pumppu ei ehkä kestä. Toisaalta, ei juomisen jatkaminenkaan ennusta hyvää.
EN silti toivoisi, että tipattomasta tammikuusta luovutaan. Sehän on erinomainen maksan terveyhdyttämisjakso ja toisaalta se saattaa parhaimmillaan toimia herättäjänä: näinkö tärkeässä roolissa alkoholi minulle onkin?
KUUKAUDEN tipattoman aikana maksa alkaa toipua ylikuormituksesta ja toimia normaalisti. Kahden kuukauden tipattoman aikana maksa saavuttaa sille ominaisen aineenvaihdunnan tason – sillä edellytyksellä, että alkoholi ei ole jo ehtinyt aiheuttaa pysyvää vahinkoa.
KUN itse pistin korkin lopullisesti kiinni kolme vuotta sitten, iloitsin suuresti siitä, että ärtyneisyys, masentuneisuus ja väsymys haihtuivat. Tilalle tuli iloa, energiaa ja läsnäolon helppoutta.
Vyötärön ympäryskin pieneni, vaikka olin ennen lopettamistakin normaalipainoinen, terveellisesti syövä himoliikkuja.
OLIN viettänyt useita tipattomia tammikuita, mutta ne eivät muuttaneet suhdettani alkoholiin. Päinvastoin: odotin kuun lopussa kiihkeästi, että pääsen taas plopsauttamaan valkkaripullon auki. Ja sitten kun sen tein, tulin tietenkin nopeammin humalaan koska toleranssi oli heikentynyt kuukauden tauon aikana.
TIPATON tammikuu on ihan hyvä juttu niille, joilla ei ole riippuvuutta, mutta en usko, että kuukausi riittää avaamaan silmiä alkoholin suhteen. Ei ainakaan sellaisella, jolla on syvä kiintymyssuhde alkoholiin, kuten itselläni oli.
VASTA kun olin neljä kuukautta juomatta vuonna 2011, näin pilkahduksen toisenlaisesta elämästä. Ensimmäinen kuukausi meni nimittäin väsymyksen kourissa, mutta toisen kuukauden aikana väsymys haihtui ja tilalle tuli muita tuntemuksia: energiaa ja iloa. Olin sitä ennen tissutellut itseni väsyneeksi ja apaattiseksi paetessani arkea, joka ei ollut näköistäni.
RAITIS elämä ei ollutkaan tylsää, ankeaa ja kuivaa. Päinvastoin.
Rakastuin elämään uudestaan ja hihkuin onnesta kuin pieni lapsi löytäessäni itsestäni ja ympäröivästä maailmasta uusia puolia. Pieniä juttuja, joita en ollut ennen huomannut.
KESTI vielä viisi vuotta ennen kuin olin valmis ottamaan sen ISON askeleen ja pistämään korkin lopullisesti kiinni. Suurin syy siihen, miksi minulla kesti niin pitkään, oli pelko. Pelkäsin, että minua ei hyväksytä raittiina. Pelkäsin muutosta.
OLIN jo ajat sitten kyllästynyt alkoholiin eikä se enää tuonut minulle mielihyvää. Niin käy, kun nauttii jotain kohtuuttomasti tarpeeksi pitkään: se ei enää tuo nautintoa. Yritin opetella kohtuukäyttöä, mutta eihän siitä mitään tullut. Mitä iloa on olla kohtuukäyttäjä, jos mieli on täysin koukussa ja ajatukset kiertyvät jatkuvasti alkoholin ympärille?
LOPETTAMINEN onnistui vasta, kun olin tarpeeksi kauan haaveillut toisenlaisesta elämästä ja rimpuillut alkoholin kanssa. Piti löytää se oma pohja, jolloin juomisen jatkaminen on pelottavampi vaihtoehto kuin sen lopettaminen.
ALKOHOLIRIIPPUVAISILLA, joilla kulissit pysyvät pystyssä eikä alkoholiongelma näy ulospäin, on suuri kynnys raitistua, vaikka he sitä haluaisivatkin.
Ympäristömme ei varsinaisesti tue raitistumista vaan päinvastoin edistää alkoholismin syntyä. Suomessa kuuluu juoda – sitä pidetään sosiaalisena käytöksenä – mutta ongelmaa ei saa tulla. Niin kauan, kun juot eikä ongelma näy ulospäin, kaikki on hyvin, mutta siinä vaiheessa, kun lopetat juomisen ja raitistut, sinulla onkin ongelma.
USKON, että jos täällä suhtauduttaisiin alkoholiin ja raittiuteen yhtä neutraalisti kuin vanhoissa viinimaissa, raittiita olisi paljon enemmän kuin nykyään. Raitistuminen Suomessa vaatii rohkeutta. Toivon, että joku päivä näin ei enää ole.
TIPATON tammikuu on hyvä maksanlepuutus tissuttelijoille, mutta pysyvää asennemuutosta sillä ei saada aikaan. Se tuskin muuttaa perustavasti ihmisten suhtautumista alkoholiin ja niihin, jotka eivät juo. Vuoden tauko voisi sen tehdäkin.
Vuodessa terveysvaikutukset todella tuntuvat ja silmät aukeavat: alkoholi on kaikkialla. Muut päihteet kuten huumeet ja tupakka ovat pannassa, mutta maailman vaarallisimmaksi luokiteltu huumausaine, alkoholi, kuuluu sosiaaliseen elämään.
TAMMIKUUSSA 2019 vietetään tipatonta teemalla ”Tarviinko mä tän?” Sillä halutaan herätellä keskustelua tissuttelusta. Tissuttelijathan eivät välttämättä pidä suhdettaan alkoholiin ongelmallisena, mutta jatkuva lipittely, vaikka se ei olisi humalahakuista, vaikuttaa terveyteen haitallisesti.
MINÄ tunnistan tissuttelijan, kun sellainen tulee vastaan. Olinhan itse sellainen.
Tissuttelijalla voi olla hoikka ja treenattu kroppa, tyylikkäät vaatteet ja kaikki tip top, mutta silmistä puuttuu valo. Se on sammunut jatkuvasta hermomyrkyn käytöstä. Tissuttelija on myös usein äreä, väsynyt ja iloton.
Tissuttelijoita on paljon ja tissuttelun vaikutukset kansantalouteemme ovat epäilemättä valtavat: tissuttelu kun latistaa ihmisen, ilon, luovuuden ja energian.
INSPIROIVAA ja innostavaa tipatonta kaikille kohtuukäyttäjille ja tissuttelijoille!
Jos uskallatte, pitäkää tipattoman tammikuun sijasta tipaton vuosi. Se avaa ihan uuden maailman – ja matkusteluhan avartaa.
Ira Koivu, Vapaa viinistä -kirjailija
