044 240 1200 info@toipumo.com

Mitä on päihdekuntoutus?

 

Toipumossa päihdekuntoutus perustuu 12 askeleen toipumisohjelman ammatilliselle soveltamiselle, ihmisen kunnioittamiselle ja myötätunnolle. Käytämme työmenetelmänä myös realiteettiterapiaa.

Kuntoutus kestää arviointijakson jälkeen 21 vuorokaudesta useaan kuukauteen. Laadimme aina yksilöllisen päihdekuntoutussuunnitelman yhdessä kanssasi.

Päihdekuntoutus koostuu arviontijaksosta, yhteisöllisestä ryhmäterapiasta, yksilöterapiasta, erilaisista luennoista ja tehtävistä, toiminnallisista harjoitteista sekä tutustumiskäyneistä erilaisiin vertaisryhmiin.

Päihdekuntoutukseen sisältyy aina myös läheisille tarkoitettu viikonloppu, jonka tavoitteena on löytää uusia työkaluja omien tunteiden käsittelyyn, läheisriippuvuuden hoitoon sekä vahvistua oman elämänsä haltuunotossa.

Hoidon perusperiaatteet:

  • päihderiippuvuus on sairaus
  • päihderiippuvuudesta ei voi koskaan parantua, mutta siitä voi aina toipua
  • hoidon lähtökohta ja tavoite on aina täydellinen ja pysyvä päihteettömyys eli abstinenssi, jolloin ihminen on sairautensa suhteen toipunut eli remissiossa
  • päihderiippuvuus on aina pohjimmaltaan yksi ja sama sairaus, riippumatta siitä mitä päihteitä on käytetty tai ajankohtaisesti käytetään​

 

Toimimme luonnonkauniilla paikalla,  joen varrella Sonkajärven Aittokoskella.

Miten päihdekuntoutus alkaa

Toipumon päihdekuntoutus alkaa aina seitsemän vuorokauden arviointijaksolla, jonka aikana kartoitetaan asiakkaan kuntoutuksen tarve ja kesto.

Olet tervetullut Toipumoon arviointi- ja kuntoutusjaksoille käyttämistäsi päihteistä tai niiden yhdistelmistä riippumatta.

Arvioimme

  • päihteidenkäyttöä
  • tunneperäisiä ongelmia
  • käyttäytymisen ongelmia
  • motivaatiota
  • selviytymistaitoja
  • ympäristötekijöitä

Sairaanhoitajan ja lääkärin vastaanotto sijoittuu arviontijaksolle.

Annamme arvioinnin perusteella suosituksen kuntoutusjakson pituudesta. Pohdimme myös yhdessä elämäntilannetta eri näkökulmista ja suhdetta päihderiippuvuuteen ja sen seurauksiin.

Käymme kanssasi yhdessä läpi historiaa, sosiaalisia suhteita, sekä psyykkistä ja fyysista terveydentilaa.

Kaikki keskustelut ovat luottamuksellisia. Sinulle nimetään oma päihdeterapeutti.

Peruskuntoutusjakso

Peruskuntoutuksen pituus vaihtelee 21 vuorokaudesta usean kuukauden kuntoutukseen.

Jakso koostuu

  • yhteisöllisestä ryhmäterapiasta
  • yksilöterapiasta
  • erilaisista luennoista ja tehtävistä
  • toiminnallisista harjoitteista
  • tutustumiskäyneistä erilaisiin vertaisryhmiin.

Voit lukea tarkemmin ohjelmasta Viikko-ohjelma sivulta.

Intervallijakso

Tarjoamme asiakkaille myös intervallijaksoja.

Onnistuneen kuntoutuksen jälkeen, muutaman kuukauden päästä tapahtuva viikon mittainen tilannekatsaus, jossa syvennetään oman kuntoutuksen aikana opittua, sekä käydään läpi uuden elämäntilanteen tuomia haasteita kaikessa rauhassa.

Intervallijaksolle tuleva henkilö toimii merkityksellisessä roolissa.

Intervallijaksolainen luo lisää uskoa juuri Toipumossa olevalle arviointi- tai perusjaksolla olevalle asiakkaalle.

Kriisijakso

Kuntoutuksen jälkeen jakso, mikäli asiakas on retkahtanut.

Mikäli asiakas on retkahtanut onnistuneen hoidon jälkeen ja tulee uudestaan Toipumoon, puhutaan kriisijaksosta.

Jakson aikana käydään läpi retkahdusta ja syvennetään oman kuntoutuksen aikana opittua.

Retkahdukseen johtaneet tekijät auki puhutaan, käsitellään ja mietitään keinoja, joilla se voidaan välttää seuraavan kerran. Kriisijakso voi olla muutamista päivistä useamman viikon jaksoihin.

Mikä on toipumo?

Toipumo on täysi-ikäisten, sekä heidän läheistensä hoitoon erikoistunut päihdekuntoutuspaikka.

Toipumon henkilökunnan laaja päihdekuntoutusosaaminen ja ammattitaito mahdollistavat monidiagnoosiasiakkaiden hoidon. Voimme auttaa vaikka sinulla olisi päihdeongelman lisäksi esim. masennusta, ahdistusta, paniikkihäiriö tai kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Toipumossa kuntoutus perustuu ihmisen kunnioittamiselle, myötätunnolle ja 12 askeleen toipumisohjelman ammatilliselle soveltamiselle. Käytämme työmenetelmänä myös realiteettiterapiaa.

Toipumossa hyödynnämme ammatillisen osaamisen lisäksi kokemuksellisuutta. Hoitohenkilökunnassamme kohtaat ammattilaiset, joista useimmilla on myös omaa toipumiskokemusta riippuvuudesta. Kuulet erilaisia näkökulmia riippuvuuksista sekä toipumiskokemuksista. Tiedämme, että jokaisella on oma toipumispolkunsa!

Emme käsittele päihderiippuvuuttasi selkärangattomuutena tai moraalisena vajavuutena, vaan sairautena josta voi toipua. Olet tervetullut meille juuri sellaisena kuin olet tässä hetkessä – olemme sinun puolellasi.

Mitä päihdekuntoutus maksaa?

Hinnastomme 1.5.2019 alkaen. Kuntamaksusitoumuksen antajalta toivotaan sitoumuksen yhteydessä kuntoutusrahan hakemista varten kuntoutuspäätös (KELAn lomake KU114)

Arviointijakso

Arviointijakso 7vrk,
sisältää päihdepsykiatrin/lääkärin vastaanoton 60 min.

1568,00€ (224,00€/vrk)
kuntaosuus 1221,50€ (174,50€/vrk)
omavastuuosuus 346,50€ (49,50€/vrk)

Peruskuntoutusjakso 21 vrk ->

4200,00€ (200,00€/vrk)
kuntaosuus 3412,50€ (162,50€/vrk)
omavastuuosuus 787,50€ (37,50€/vrk)

28 vrk yhteensä 5768,00€;
kuntaosuus 4634,00€,
omavastuuosuus 1134,00€.

Intervallijakso ja ennaltaehkäisevä jakso

175,00€/vrk;
kuntaosuus 145,00€,
omavastuuosuus 30,00€.

Kriisijakso
200,00€/vrk;
kuntaosuus 162,50€,
omavastuuosuus 37,50€.

Ympärivuorokautinen laitoshoito

239,00€/vrk;
kuntaosuus 199,50€,
omavastuuosuus 39,50€

30 vrk yhteensä 7170,00€;
kuntaosuus 5985,00,
omavastuuosuus 1185,00€

Päihdekuntoutus + solmu

Hallitseeko päihteidenkäyttö elämääsi?

Soita 044 240 1200 

Kunnioitamme ihmistä itsenään

Päihdekuntoutus + nainen

Uuvutko riippuvaisen kanssa?

Soita 044 240 1200 

Huolehdimme myös läheisistä

Päihdekuntoutus + työpaikka

Oletko huolissasi työntekijästäsi?

Soita 044 240 1200 

Matalan kynnyksen arviointijaksot

Jätä viesti tai soita 044 240 1200

3 + 3 =